Tekstit

Onko väärää seksuaalisuutta?

Luin uskontoihin liittyviä uutisia ja törmäsin kaikkein eniten saarnoihin ja ongelmiin siitä että ihmiset rakastavat ketä rakastavat. On vaikea kuvitella ihmisten sanovan itseään uskovaiseksi ja silti edes ajatella pahasti ihmisten seksuaalisuuksista, miten joku voi olla uskovainen, jos ei arvosta kaikkia edes sen verran mitä jokainen ihminen arvostusta ansaitsee.  Raamatussa kerrotaan homoseksuaalien ja muiden seksuaalisuuksien olevan väärin. Mutta jos näin oikeasti olisi, miksi ihmeessä Jumala tai kuka se meistä on päättänytkään on luonut meille vapaan tahdon rakastaa ja vapaan tahdon valita? Onko se niin väärin rakastaa jotain toista ihmistä niin ehdoitta että hylkää Jumalan sanan ?  Jokaisen joka ikinä on hetkeäkään miettinyt "olenko viallinen kun tunnen näin?" tai "onko minussa jotain väärää?" Vastaus on aina EI. Jokainen ihminen on mitä on eikä sitä saisi kukaan muuttaa. Meidän koko tarkoitus maan päällä on jakaa elämäämme muille ja antaa avoin syli auki m

Mieli

Oma mieli on oma valtakuntansa. Mieltäsi voi muokata ja muuttaa, kehittää. Mutta sitä ei voi poistaa tai hävittää. Mieli on omanlainen kaikilla, uniikki jopa. Kukaan ei voi päättää puolestasi, koska itse sinä olet oman mielesi herra. On kuitenkin ihana välillä antaa mielen harhailla, asioihin joita kaipaa tai haluaisi. On ihanaa miettiä menneisyyttä mutta myös on mukava ajatella mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mieli on ihana asia, mutta älä luule että mieli on todellisuus, koska silloin siitä tulee painajainen.

Historia

Joskus voi luulla menneisyyden jäävän menneisyyteen, niin kuin aina sanotaankin. Mutta entä jos menneisyys palaa kummittelemaan, vai pitäisikö sanoa ilahduttamaan?  Vaikka menneisyys on jätetty menneisyyteen syystä, mikä sanoo ettei menneisyyden haamut ole voineet muuttua unelmiksi ja toiveiksi, miksi haamut eivät voisi parantua sekä kehittyä? Optimististä ajattelua? Vastaus on varmasti kyllä, mutta pitäähän sitä olla optimistinen jottei ole koko ajan negatiivinen pessimisti. Itse olen oppinut että olemalla kärttyisä muiden ilosta ja muiden elämästä, tulisi minunkin yrittää vain olla oma itseni ja olla sinut elämäni kanssa, toisti sitten historia itseään tai ei, miksi ei voisi olla sinut... Enkä tarkoita tällä sitä että samat virheet tulisi toistaa, mutta jos kerran tietää miksi virhe tuli tehtyä ja miksi kaikki tapahtui menneisyydessä niin kuin tapahtui, miksi ei edes yrittäisi toimia toisin? Eihän menneisyys voi satuttaa, varsinkaan jos ei itse anna sen satuttaa.

Pettymys pettymyksen jälkeen

Ihmisen luonto on pettää, jotkut pettää kumppanejaan, jotkut ystäviään, jotkut pettävät treenissä. Pettäminen on normaalia, mutta miksi monien kymmenien pettymysten jälkeen ei vieläkään osaa ennustaa milloin tulee seuraavan kerran petetyksi? Vaikka eläisi pelkässä petoksessa, vaikka se satuttaisi joka päivä, miksi aina pitää unohtaa tuo kipu pienenkin ilon jälkeen. Niin kuin sanoin, jokainen pettää, mutta silti mikä oikeuttaa jatkuvan petoksen ja kärsimyksen. Sitä sanotaan että ihmiset toivovat rauhaa ja onnellisuutta, mutta miksi sitten kaikilta tulee luonnostaan helpommin vihaisuus kuin hymy? Onko ihminen vain verho sille mitä meidän jokaisen takanamme piilee? Onko se helvetti vai itse paholainen..

Isoin siunaus on itse elämä

Yritän tosissani, yritän parhaani, yritän koko ajan. Kolme asiaa jota ihmiset yrittävät saavuttaa vaikka rehellisesti nämä kolme ovat mitättömiä ja turhia asioita. Kaikki ajattelee vain panosta yhteiskuntaa ja ihmisiä kohtaan. Saavutuksia ja kokemuksia. Vaikka oikeasti ainoa asia mikä merkitsee on välittäminen toista ihmistä, asiaa kohtaan, tai itseäsi kohtaan. 1. Itsesi 2. Toinen ihminen  3. Asia Miksi ihminen ei voi rakastaa peruuttamattomasti, sitä on vain elokuvissa ja kirjoissa. Miksi meille normaaleille ihmisille ei löydy sielunkumppania, elämän jakajaa niin helposti miten se näytetään kirjoissa ja elokuvissa. Miksi sen pitää olla vaikeaa... Vastaus on= se ei ole, monet yrittävät löytää rakkautta vaikka tosiasiassa jokaisella on jo rakkautta, jokaisella on jokin näistä kolmesta rakkaudesta. Miksi ihminen yrittää aina saada lisää? Miksi ei tyydytä siihen mikä meille on jo suotu? Olemme siunattuja elämällä eikä kukaan edes ajattele sitä.

Anna valosi osua

Kerro se minulle kun katsot silmiini, olet ainoani. On vaikea kirjoittaa kun pää lyö tyhjää kuten tuuli pilviä myskyn aikana. Pilviä ei voi tavoittaa, niitä ei voi koskea vaikkakin ne voi tuntea. Samoin on kirjoitukseni, en voi koskea mutta tunnen että ne ovat jossain saavuttamattomissa. Onneksi aina välillä ne antavat periksi ja päästävät hipaisemaan itseään... nyt on sen aika. Kaikki lähestyy kovaa vauhtia, on vaikea yrittää keskittyä mihinkään samalla kun miettii tulevaa ja keskittyy väärään. Onneksi olen yksilö joka nauttii hetkestä, elän hetkessä. Tänään ajoimme äitini kanssa pitkällä tiellä, kuunnellen musiikkia, ja olin maailman onnellisin vain siitä että aurinko paistoi naamaani. On ihanaa tajuta kuinka paljon jokin niin saavuttamattomissa oleva on niin turvallinen ja kaunis. En enää ajattele että tarvitsen rakkautta ja onnellisuutta ihmisiltä, ennen ajattelin että tarvitsen jonkun olemaan kanssani, mutta oikeasti en tarvitse. Tarvitsen vain maailman, luonnon kauneuden.

Intohimo on kuin tuuli

Joskus on vaikeaa alkaa kirjoittamaan, varsinkin silloin kun mitään ns. kirjoittamisen arvoista ei ole tapahtunut. Minulla on ollut jonkin aikaa taukoa koska en kirjaimellisesti ole saanut minkäänlaista tekstiä ulos itsestäni. Olen miettinyt ja miettinyt ja tajunnut että turha minun on silloin kirjoittaa kun en löydä mitään sanottavaa. Joka tapauksessa älkää ihmetelkö vaikka joskus katoaisin, koska välillä pitää hengittää ja miettiä ennen kuin alkaa tekemään mitään. Intohimo on niin kuin tuuli, välillä se on kovaa ja vahvaa, kun taas välillä se on pientä, mitätöntä tai olematonta. Intohimo voi olla piilossa jonkun aikaa, mutta se tulee aina takaisin. Intohimoni on ollut mitätöntä jonkin aikaa, mutta tunnen kuinka se nyt alkaa jylläämään ja valloittamaan minua taas. On hyvä että intohimoa on, kannattaa kuitenkin muistaa että se on voimakkaampi kun me olemme ja siksi sitä ei voi pakottaa esiin, muuten kärsii itse ja muut myös. Hyvää uudenvuoden odotusta!